Ihmisroskat 1. Luku

Lyhyt johdatus maahanmuuttokriittiseen utopiaan.

  1. Luku

Eiks tota vitun hinttaria vois pistää johonkin betonibunkkeriin jossa ei oo ovia tai ikkunoita ilman ruokaa ja sekaan rottia niin perkeleesti!!!!!!! Pari päivää semmosessa bunkkerissa ilman ruokaa ja unta ja neekerit hakkaamassa ni jo luulis et unelmat on vähän toisenlaisii!
250 tykkäystä.

Leevi ei muista enää, onko se tapahtunut vai ei. Hänellä on hajoavassa mielessään selkeä kuva loputtomasta pimeydestä, näykkäisyistä paljaissa jaloissa, käpertymisestä nurkkaan. Hän muistaa pienet kynnet raapimassa ihoa. Metelin, joka piti valveilla – tärykalvot rikkovan hilpeän diskopopin, jonka jokainen isku tuntui hajottavan pään. Valon, joka sattui silmiin aina tasaisin väliajoin. Tavallaan helpottavat lyönnit, jotka katkaisivat rutiininomaisen nurkkaan käpertymisen. Hän muistaa nälän, joka sattui, miten se sai hänet voimaan pahoin. Samaan aikaan hän tiedostaa, ettei sitä välttämättä tapahtunut. Yhtä hyvin hän on voinut kuvitella sen kaiken humalapäissään ja kauhun lamaannuttamana, tällaisina samanlaisina hetkinä, kun hän on odottanut tuomiotaan. Totuus on pelkkä sana, joka ei merkitse enää mitään. Sekin verho, jonka hän tietää joskus olleen todellisuuden ja oman mielen kauhujen välillä, on lopullisesti pois. Jäljellä on enää loputtomat sirpaleiset muistikuvat, joista hän ei saa enää otetta. Painajainen, joka pitää häntä hereillä, eikä koskaan mene pois.

Sinä olet kyllä yksi helvetin ääliö! Naiivi typerys! Kaikki on sinun syytäsi, tajuatko? Oliko pakko ruveta leikkimään moraalisesti ylempää, häh? Miksi vitussa sinun täytyi julkaista se helvetin kirjoitus? Nyt sinun takiasi pikkusiskosi joutuu kärsimään. Tiesit, että he löytävät hänet! Tiesit ihan hyvin, mutta et moraalisessa sokeudessasi välittänyt paskan vertaa! Mitä jos vain viiltäisit vihdoinkin sen kaulasi auki? Oliko perkele ihan pakko ruveta leikkimään hyvää ihmistä?

Sinua varoitettiin menemästä maahanmuuttajien alueelle! Mutta juuri siitä halusit kirjoittaa etkä kuunnellut kenenkään mielipidettä. Et tietenkään, vitun idiootti! Eihän sinun tietysti wannabe-taiteilijana tarvitse järkipuheita kuunnella! Sinä muistat sen kirkkaasti, se palaa joskus valokuvantarkasti mieleesi, uniisi. Oli helppoa päästä sisään. Kukaan vartija ei varmasti voinut kuvitellakaan, että joku haluaisi sinne vapaaehtoisesti. Ymmärrät sen hyvin.

Vittu,, joku, neekeri vois kyl vaan raiskata tonki,, vitunSuvakkihuoran pariin otteeseen, joka reikään paskanvärisellä, kullillaan niin seki, oppis jotain todellisuudesta!! USKOMATTOMAN OKSETTAVIA ALI IHMISIÄ!!!!!!!!!!!!+++
350 tykkäystä.

Suljetun hatebook-ryhmän etusivulla on kuva vihaisen näköisestä naisesta, jolla on musta irokeesi ja kädessään kyltti, jossa lukee ”EI RASISMILLE!” Mari ei tunnista itseään. Hän sytyttää röökin. Saa sen syttymään kolmannella yrityksellä. Näkee käsien tärisevän. Näkee. Ei välitä. Joka kuukausi sama juttu. Tekee niin vitusti mieli kirkua, ettei tosikaan.

Älä valehtele itsellesi, typerä huora! Tiedät itsekin, että olet ansainnut kaiken! Olet niin helvetin ruma ja typerä lutka! Sinä pidät siitä, kun sinut otetaan väkisin! Sinä hitto vie nautit siitä, kun saat nöyristellä, ja tuntea itsesi otetuksi! Sinä pidät siitä, että saat olla heidän himojensa kohde, koska olet niin perkeleen säälittävä, ettet muusta tiedä! Se on sinun käsitykseksi hyvästä seksistä! Sinä tykkäät ihan helvetisti siitä, kun tunnet tukehtuvasi heidän elimiinsä etkä pysty istumaan, kun jalkasi vapisevat panemisen jäljiltä ja tunnet karheaa kipua sisälläsi! Sinä rakastat sitä, kun et pysty nousemaan sängyltä ja sinusta tuntuu kuin joku olisi halkaissut sinut kahtia! Sinä olet vain likainen lutka, joka tylsistyisi helvettiin, jos ei saisi kerran kuussa väkisin munaa! Sinä tiedät sen! Lakkaa leikkimästä uhria. Lakkaa leikkimästä, ettet pidä siitä!

Voisko joku vaan käydä murtamassa ton vitun homon sormet yks kerrallaan? Mieluiten joku paskanvärinen neekeriraiskasri.. :DDD
170 tykkäystä.

Leevi katsoo nuoren miehen kuvaa Hatebookissa. Mustia, kasvoille valuvia hiuksia. Asiallista ruutupaitaa. Väärän väristä ruutupaitaa, liian värikästä miehelle. Pitkää mustaa hametta, jossa on pitsiä, mutta ei mitenkään liikaa. Hän yritti pukeutua hillitysti. Ei hän halunnut provosoida. Hän halusi vain pukeutua, kuten oikealta tuntui. Mies näyttää tyyneltä – kuin tietäisi, että häntä kuvataan, mutta ei välittäisi. MINULLA ON UNELMA, sanoo kyltti, mutta Leevi ei enää muista, mikä se unelma oli, ja miksi hän oli juuri sen lauseen siihen kirjoittanut. Silloin se tuntui merkitykselliseltä. Jos hän ei tietäisi katsovansa omaa kuvaansa, hän ei olisi varma siitäkään. Mutta mitä hän oikeasti enää tietää?

Leevi huokaa raskaasti. Tuntee, miten huokaus tukahduttaa ilman hänen keuhkoistaan. Juo nopeasti. Kiroaa, kun ei tule humalaan, juo taas. Tuntee kyyneleet kurkussaan. Kiroaa, kun viski ei auta eikä vie tuskaa pois. Hän haluaisi muistaa, mikä se hänen unelmansa oli. Se tuntuu kovin kaukaiselta.

Muistat kontteja muistuttavat metalliset parakit, joissa maahanmuuttajat nukkuivat. Lapset pelaamassa rikkinäistä jalkapalloa asvaltilla. Loputtomasti myrkyllistä savua yskivät tehtaanpiiput. Tukahduttavan kuumat tehdasrakennukset, joissa he työskentelivät päivän puuduttavissa liukuhihnatöissä, siivoamassa, tai lastaamassa tavaroita. Heidän päivänsä kuluu ilmaisissa töissä, joista he saavat vastineeksi ruoka – ja vaatekuponkeja. Tapasit niin monia, jotka olivat menettäneet toivonsa jo siinä määrin, etteivät he enää välitä, vaikka heidät karkotettaisiin omaan maahansa kuolemaan. Tapasit vielä useampia, jotka olivat asuneet Suomessa koko ikänsä, tehneet täällä uransa ja sitten päätyneet tänne, koska heillä oli tumma iho.

Pantavan näkönen horo. Ehkä sekin,, vois ottaa vähän rehellistä suomalaista kullia niin paranis, tosta maturakkaudestaan. 😀 Tota narttua, ois kiva panna perseeseen. Kulli ihan kova kun noita tissejä kattelen. Mut, ei niitä mielipiteitä, kyl kestäis. :DD
200 tykkäystä.

Mari tuntee vastustamatonta halua vastata kommentoijalle, että painuisi nyt jumalauta jo runkkaamaan ihan keskenään jonnekin, missä aurinko ei paista, mutta hillitsee itsensä. Ei siitä mitään hyötyä olisi. Se varmasti vain pahentaisi tilannetta.

Olet helvetti vieköön itse aiheuttanut tämän tilanteeseen itsellesi! Oliko pakko mennä sinne helvetin mielenosoitukseen, häh? Oliko pakko? Kuka sinut sinne pakotti? Vastaa minulle, lutka! Niin maataan kuin pedataan, perkele! Yhtä hyvin voisit olla patja! Likainen, haiseva patja, jonka päällä kenellä tahansa on oikeus maata ja käyttää miten tahtoo! Voisit yhtä hyvin olla muovinen seksinukke ullakolle unohdettuna, sellainen joka on unohdettu pestä käytön jälkeen! Sitähän sinä oletkin! Ja sinä tiedät, että sitä sinä haluatkin olla! Onneksi olkoon! Olet juuri saavuttanut sen, mitä olet tältä elämältä koko ajan halunnutkin, sinä säälittävä huora!

Jaa että oikein unelma… Vittu minula, on liekinheitin!!!!! Ja sillä kärventäisin oikein, mielelläni ton, vitun homon pallit!!!!!!!
150 tykkäystä.

Leevi hautaa kasvot käsiinsä, ei todella haluaisi tietää, mitä kommentoijien päässä liikkuu. Juo viskiä. Hankkiudu nyt vain känniin, hän sanoo itselleen. Hän luuli joskus, että on helpompaa, kun tietää etukäteen, mitä tulee tapahtumaan. Ei se ole. Ei koskaan ole.

Kaksi viikkoa maahanmuuttajien alueella ja jo silloin olit varma, että sinulta lähtee henki! Nukuit samoissa vetoisissa parakeissa, joissa kylmyys tunkeutui luihin ja ytimiin asti, likaisilla patjoilla tai paljaalla lattialla. Siihenastisessa elämässäsi se oli pahinta, mitä sinulle oli koskaan tapahtunut. Aloit nähdä harhoja silkasta väsymyksestä. Joka kerta, kun yritit nukkua, vapisit niin pahasti, että pelkäsit tosissasi paleltuvasi hengiltä. Kun sinulle nousi korkea kuume, eräs perheenäiti toi sinulle ainoan vilttinsä ja keitti sinulle kaasukeittimellä teetä, jota oli kuljettanut kotimaastaan asti. Et voinut muuta kuin itkeä kiitollisuudesta. Tuijotit hänen suuriin tummiin silmiinsä ja vannoit kertovasi kaiken. Vannoit tekeväsi kaikkesi, että asioihin tulisi muutos. Sinä todella kuvittelit, että kirjoituksesi muuttaisi jotain. Olit vielä hölmömpi kuin nyt. Tiedät nyt, että moisen toiveen elättely oli naiivia ja helvetin typerää.

Saatana tommoset kuplassa elävät,, suvakkinartut pitäis telottaa saunan, takana ilman oikeudenkäyntiä!!!!++ Vähän on taas tollakin lutkalla liikaa hiekkaa, pillussaan. :DD
330 tykkäystä.

Aina jossain vaiheessa joku ehdottaa teloitusta saunan takana. Mari on odottanut sitä niin usein, ettei jaksa enää edes välittää, jaksaa juuri ja juuri hymähtää sille pilkallisesti, sytyttää uuden röökin. Hän toivoo vain humaltuvansa. Olisi ikävää, jos joutuisi lähtemään tästä maailmasta selvänä.

Kai sinä nyt tajuat, että et sinä ole enää mikään ihminen edes? Et ole yhtään mitään! Olisi helvetin paljon parempi, jos vain ampuisit kuulan kalloosi, mutta ethän sinä uskalla vai mitä? Ei sinulla hitto vie ole rohkeutta edes siihen, vitun säälittävä huora! Toivottavasti se sattuu ihan perkeleesti, mitä sinulle sitten tapahtuukin! Taidat tällä kertaa päätyä sinne saunan taakse, typerä narttu! Toivottavasti päädytkin! Sinä kuolet tänään ja tiedät sen. Ja sinä et edes pelkää enää, koska et vittu enää osaa pelätä! Sinä olet tappanut ihmisen sisältäsi!

Mari avaa puhelimeltaan chatin ja huomaa Leevin olevan online-tilassa myös. Ennen kuin hän ehtii tervehtiä Leevi kirjoittaa jo.

Leevi sanoo: Onko sullakin tulossa taas kulttuurien kohtaaminen?

Mari hymähtää. Leevillä on näissä asioissa joko kuudes aisti, tai sitten meillä on kohtaamiset aina samaan aikaan. Kulttuurien kohtaaminen. Kuinka viaton nimi. Kuinka suurta ironiaa se kätkeekään sisäänsä. Se on kaikille suvakeille pakollinen toimenpide. Se, mitä kohtaamisessa tapahtuu, on kriittisten nettikeskustelijoiden päätettävissä. Tykkäämällä äänestetään kaikkien mielestä paras rangaistus suvakkina olemisesta. Demokratiaa parhaimmillaan.

Mari sanoo: No joo, mistä sä aina arvaat nää jutut? 😀 Kohta sitä varmaan saa neekerimulkkua joka reikään tai sit suoraan saunan taakse. Mitäs sulla?

Vittu toiki jätkä,, on ihan vitun naurettava!!!!!! Mulla on vittu unelma, et voin leikata suvakkihomolta kullin irti!!!!!
200 tykkäystä.

Leevi ei katso kommenttia. Hän katsoo kelloa. Juo viskiä. Tuntee, miten jokainen sydämenlyönti sattuu. Haistaa kauhun hengityksessään, huoneilmassa. Maistaa sen tupakassa. Tuntee sen humalan läpi paljaana. Kauhu repii sisältä päin, raapii tietään ulos kehosta, tuntuu vatsanpohjassa asti. Hän tietää. He tulevat aina samalla kellonlyömällä ja raahaavat itkevää Annia mukanaan. Silloinkin, kun he eivät ole täällä, he kuitenkin jotenkin ovat, joka hetki. Joka hetki Leevi kuulee heidän naurunsa.

Kuvasit kaiken maahanmuuttajien alueella. Lupasit heidän epätoivoisille kasvoilleen, että kerrot heidän tarinansa. Vannoit heille, että kerrot heidän tarinansa kaikille. Joka hetkenä kun et työskennellyt, kirjoitit. Kirjoitit kuin riivattu, nukkumatta, syömättä ajatellen vain kaikkea kokemaasi. Ajattelit, ettet selviä tästä, mutta kirjoitit silti tai juuri siksi. Kirjoitit horkasta tärisevin käsin, väsymyksestä uupuneiden silmin, vuorotellen kuumeesta hikoillen ja kylmästä vapisten. Kirjoitit, kun muut nukkuivat. Kirjoitit, kun vartijoiden silmä vältti, ja sait pienenkin tauon töistäsi. Toiset suojelivat sinua ja tekivät sinunkin työsi sillä aikaa, kun kirjoitit. He sanoivat, että kirjoittamisesi oli tärkeämpää kuin heidän työnsä. Sinun kurkkuasi kuristi, mutta jatkoit kirjoittamista.

Leevi: Onko isokin ero tykkäyksien kanssa? Älä käytä tota vitun sanaa. En todellakaan kuuntele sulta kaikista ihmistä tommosta paskaa.

Voisko joku sulkee tonki vitun punikkihuoran eläintarhaan vaikka tiikerin kanssa samaan häkkiin? Ja pari karvaranneraiskaria sekaan!!!! Siinä ois sillekin monikullttuurissuutta saatana!!!!!!! En oo mikään rasisti, mutta vittu noi ihmiset oksettaa mua!!!!!!!!!!!!!
260 tykkäystä.

Mari: Haista ite. Älä nyt vittu jaksa saarnata. Ei nyt oikeesti jaksa kuunnella tota paskaa yhtään.

Leevi on hetken hiljaa, näytön tyhjyys väreilee heidän välillään. Mari juo nopeaan tahtiin. Katuu tylyyttään, mutta ei saa sitä sanottua.

Leevi: No vittu oo sit rasisti. Sama se mulle oon. Voithan sä saman tien kutsua muakin hinttarineidiks sitten.

Mari lukee Leevin viestin, vihaa itseään.

Miksi käytät heidän kieltään? Leevi on oikeassa, olet kusipää. Noinko paljon sinä arvostat parasta ystävääsi? Jumalauta nyt oikeasti! Etkö tajua, että juuri tuota he haluavat – haluavat sinun tottuvan tuollaisiin sairaisiin luokitteluihin ja heidän kielenkäyttöönsä! Sinä olet täällä, koska et alun perinkään ole hyväksynyt sitä, miksi aloittaisit nytkään sen hyväksymisen? Yritätkö ruveta nuoleskelemaan, että pääsisit kriittisten puolelle? Sinnekö sinä haluat? Nettikeskustelijoiden sekaan tuomitsemaan suvakkeja ja tykkäämään kidutusfantasioista? Niinkö? Sinnekö sinä hitto vie pyrit! Vastaa minulle! Olet säälittävä! Toivottavasti päädyt tällä kertaa sinne helvetin saunan taakse! Näinkö helposti päästät irti kaikesta siitä, mikä on sinulle aiemmin ollut tärkeää ja kaikista arvoistasi? Häpeäisit! Olet juuri niin helvetin oksettava ali-ihminen kuin he sanovatkin sinun olevan! Typerä, heikko huora! Sinun pitäisi kuolla pois!

Mari pudistaa päätään, yrittää vaientaa päässä kirkuvat ajatukset ja solvaukset, jotka nousevat esiin, ottaa huikan viskistä. Hän ei halua myöntää itselleen, että juuri sitä hän olisi halunnut. Hän on valmis melkein mihin tahansa, että olisi päässyt pois sieltä helvetistä, joka hänen ympärilleen oli muodostunut.

Suvakkimädättäjille kuula kalloon!!! Hinttineidit saunan taakse!!!!!!!!
200 tykkäystä.

Leevi huomaa toivovansa, että kommentilla olisi enemmän tykkääjiä. Hän sytyttää röökin, ties kuinka monennen matelevien minuuttien aikana, tyhjentää viskiä. Se on ainut tapa saada ajatukset vaikenemaan. Hän ei halua ajatella mitään. Tässä vaiheessa on vain hyvä idea saada känni päälle. Ei hän tätä odotusta ikinä selvin päin jaksa. Viski tekee hänet pelottomaksi, hukuttaa kaiken suloiseen unohdukseen. Hän on odottanut verenhimoisen lauman lopullista tuomiota samalla tavalla niin usein, että alkaa jo turtua siihen. Ajatukset kirkuvat hänen päässään edelleen.

Entä jos vain tappaisit itsesi nyt? Mitä he tekisivät? Mitä he sille mahtaisivat?

Tunnet hajoavasi. Et halua muistaa, etkä ajatella. Mutta et voi olla ajattelematta. Näet sen kuin se tapahtuisi taas silmiesi edessä. Kuulet ne huudot. Naurun. Tunnet kuristavan tunteen kurkussasi. Et pysty liikkumaan vaikka haluaisitkin. Et hallitse omaa kehoasi, hengität pienin henkäyksin, terävin satuttavin vedoin. Anni pyristelee vastaan, mutta ei voi mitään miehille jotka riisuvat hänet raa’asti, käsittelevät häntä kuin lihapalaa. Pikkusiskosi. Miten saatoit sotkea hänet tähän, helvetin kusipää! Jumalauta sinä olet paha ihminen! Joudut helvettiin tuosta hyvästä! Paitsi että olet siellä jo.

Mari: Oon pahoillani. Anteeks oikeesti. En mä tarkottanut sitä silleen.

Leevi ei vastaa.

Suvakit on pelkkiä vitun elukoita! Kaktus pilluun tommosille! Eipähän suatanat ainakaan sit sikiä!!!!!!!!!!!
255 tykkäystä.

Mari sytyttää ties kuinka monennen röökin tänään. Tyhjentää viskiä pitkin kulauksin.

Tietysti sinä muistat sen! Muistat joka sekunnin, älä teeskentele, huora! Näytit keskisormea natsikulkueen johtajalle ja käskit hänen syödä paskaa. Oliko pakko perkele? Poliisit käskivät sinua painumaan vittuun ja lopettamaan sen provosoinnin. Olisit vain suosiolla painunut vittuun! Vitun huora sinua pitäisi potkia perseelle tuosta hyvästä! Muistat salamavalon, sen ohikiitävän virnistyksen. Kylmän tunteen kurkussasi, kun tajusit pelkääväsi. Tajusit, että halutessasi he löytävät sinut, he tietävät kuka sinä olet. Se oli päivää ennen syntymäpäivääsi. Kyllä, sinä muistat, kun täytit putkassa kaksikymmentä ja viereisessä kopissa istuva Leevi yritti sen kunniaksi salakuljettaa putkaan pienen pullon konjakkia. Muistat sen sirpaleina, satuttavina huutoina pääsi sisällä. Etkä haluaisi muistaa, mutta et voi sille mitään.

Mari: Leevi? Ootko sä siellä? Oikeesti ei ollu tarkotus olla inhottava. Mä vaan… Hitto Leevi. Kai sä nyt jumalauta tiedät, et mulle on yks ja vitun sama vaikka sä kiihottuisit kylmästä riisistä?

Leevi: Tiedän.

Mari: Leevi älä tee tätä. Mä en oikeesti kestä jos sä oot mulle vihanen. En just nyt. Anna anteeks jooko, mä olin tyhmä.

Mari ottaa huikan. Kyyneleet polttavat kurkussa. Hän pystyy kyllä kestämään ajatuksen kuolemasta, mutta ei siitä, että vielä viimeisillä hetkillään, hän olisi riidoissa parhaan ystävänsä kanssa. Tietysti on hyvin mahdollista, että raiskaus saa tässä vaiheessa enemmän tykkäyksiä, eihän nettikeskusteluja voi koskaan täysin ennustaa.

To be continued…

 

Mainokset

Tekijä: Arjalaisneidin isänmaalliset tunnustukset

Olen vitivalkoinen arjalainen ja julkaisen tässä blogissa pääasiassa isänmaallisia kaunokirjallisia tekstejäni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s