Ihmisroskat 2. Luku

Muistat teidän katkonaiset keskustelunne putkan kiviseinän läpi. Muistat, miten kuuntelit, kun kolme poliisia tuli Leevin selliin, huusivat häntä vitun perverssiksi hinttariksi ja kyselivät, halusiko hän ottaa heiltä suihin. Muistat, miten purskahdit tahtomattasikin huutonauruun, kun Leevi vastasi, että sitähän he varmasti toivoivat, ja alkoi kuvailla yksityiskohtaisesti montaako kullia oli imenyt ja miltä ne maistuivat. Se oli niin tyypillistä Leeviä. Hän ei osannut pitää suutaan kiinni, eikä suostunut kuuntelemaan paskapuheita keneltäkään. Se on piirre, jota olet aina hänessä arvostanut.

Just tommoset yhteiskunnan mädättäjät pitäis sitoo kahdeksi päiväksi roikkumaan katosta alastomina ja ruoskia aina tunnin välein! Se on vittu mun unelmani! Ja vois noille tehä myös pakkosteriloinnin ni ei ainakaan tyhmyys lisäänny!!! Hinttarit nyt on muutenkin pedofiieja kaikki!!!!!!!!
270 tykkäystä.

Kauhu tuntuu jäätävänä tunteena, horkan kaltaisena vapinana. Leevi seuraa kellon viisareita. Hän tietää, että ehdot kohtaamisissa ovat aina samat. Viisitoistaminuuttia ja he tekevät hänelle mitä tahtovat. Hän on heidän armoillaan. Niin kauan, kun hän ei anele, eikä pyydä heitä lopettamaan, Anni on turvassa.

Mari: Leevi? Ootko sä siellä? Mä oon oikeesti pahoillani. Puhu mulle, oo kiltti.

Sanoit itsellesi, että sinä et murru. Sanoit itsellesi, ettet anna heidän satuttaa Annia, kuten joka kerta. Vannoit sen itsellesi. Vannoit kestäväsi, mitä he sinulle sitten keksivätkin. Tähän asti olit kestänyt. Aloit uskoa, että mies kestää mitä tahansa viisitoistaminuuttia. Ettei ole mitään niin pahaa, jota he voisivat keksiä, ettetkö kestäisi sitä. Viisitoistaminuuttia. Kaksituhatta sydämenlyöntiä. Olet joskus laskenut niitä. Joskus se auttaa. Niin kauan, kun et pyydä heitä lopettamaan, Anni on turvassa. Niin kauan kuin se yksinkertainen sana ei pääse huuliltasi. Sinä tiedät, että sinun on vain pysyttävä vahvana. Viisitoistaminuuttia. Viidentoista päivän välein. Aina samalla kellonlyömällä. He todella rakastavat järjestelmällisyyttä.

Hahaa joo, panisin kyllä on sen verran nätti pikkuhuora. 😀 Eiköhän se nussiessa kuitenkin hiljaa olis. :DD
150 tykkäystä. Yksi vastaus.

Tietysti tiesit, ettei poliiseille vittuilu ollut hyvä idea. Paitsi, että he olivat läheisissä suhteissa fasistien kanssa, laajamittaiset leikkaukset olivat pienentäneet heidän ennestäänkin kehnoa palkkaansa ja turhautumisensa he purkivat oikein mielellään jokaiseen, joka vähänkin aukoi päätään. Seuraavaksi kuulitkin vain, miten Leevin pää kolahti lujaa seinään – niin lujaa, että pelkäsit tosissasi kohta kuulevasi hänen kallonsa halkeavan – ja aloit kirkua kirouksiasi. Sinulle huudettiin, että huora hiljaa tai olisit seuraava ja sinä käskit heidän syödä paskaa ja tulla kokeilemaan perkele.

Ja jos ei olis, niin onhan,, suukapulat keksitty :DD
200 tykkäystä.

Leevi: Totta kai sä saat anteeks, älä nyt sitä mieti. On tässä nyt muutakin mietittävää. Viimenen asia mitä mä nyt haluun on riidellä sun kanssas. Miltä sun viestiketjus nyt näyttää?

Mari linkkaa ketjun suoraan Leeville. Tietoisuus, että Leevi lukee ketjua kuristaa kurkkua, ahdistaa. Kädet tärisevät, kun hän lukee sitä, hän miettii, mitä Leevi siitä ajattelee. Minuutit tuntuvat loputtomilta. Mari ottaa pitkiä huikkia, haluaa olla enemmän humalassa. Leevi katsoo ketjua, tuntee kuristavaa, voimatonta vihaa.

Leevi: Saatanan elukat.

Se tulee niin spontaanisti ja yllättäen, ettei Mari tiedä, miten reagoisi siihen.

Mari: Oliks tässä sulle jotain yllättävääkin?

Äänien kakofornia. Huusit niin kauan, että kaikki muutkin pidätetyt yhtyivät solvauksiin, korviahuumaava meteli hukutti alleen kaiken muun. Vitun siat! Se kuuluu nytkin joka puolelta. Vitun siat! Siat! Kusipäät! Turvat tukkoon perkele! Tulkaa kokeilemaan perkele! Nyt vittu turvat tukkoon kaikki! Jokainen vitun huutaja saa kohta syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta! Vitun kusipäät! Katotaan pystyttekö perkele todistamaan, ketkä kaikki täällä huutaa! Voitte olla ihan vitun varmoja, että hommaan teille tästä helvetinmoiset syytteet, jos ette nyt lopeta! Vitun paskiaiset! Vittu mädätkää helvetissä! Nyt jumalauta huora turpa kiinni! Vielä yksikin tuollainen niin pidän huolen, että olet siinä kopissa tuomiopäivään asti! Vittu minäkin olen huora enkä muuten pidä turpaani kiinni! Haistakaa paska! Hei huorat, nyt pidetään ääntä perkele! Haistakaa vittu saatanan siat! Huora! Sika! Suvakkihutsu! Natsipaska! Anarkistihuora! Paskiainen! Vitun natsisiat! Fasistit! Menkää helvettiin! Vittu menkää ite! Tajusit, ettet tiennyt, mitä tapahtuu, ennen kuin näit poliisien poistuvan ja huutajat rauhoittuivat.

Eiks tommosiin mädättäjiin vois soveltaa vesikidutusta?
120 tykkäystä. Yksi vastaus.

Leevi: No ei oikeestaan, surullista kyllä.

Mari: Mitäs sun kohtaamisiin muuten kuuluu?

Viaton kysymys. Viisi viatonta sanaa, mutta silti Leevi pudottaa viskipullon tärisevistä käsistään ja onnistuu juuri ja juuri pelastamaan sen rikkoutumasta.

Sinä et pelkää enää. Olit valmis. Tai niin luulit. Heitä oli viisi kuten aina. Neljä piti kiinni, yksi hoiti varsinaisen kiduttamisen. Annin kädet ja jalat oli sidottu, kuten aina ja suu tukittu. Säikähdit nähdessäsi tyhjyyden hänen silmissään, mietit näkeekö hän saman tyhjyyden sinun silmissäsi. Halusit sanoa paljonkin, mutta sanoja ei ollut. Sinä voit vain kestää kaiken, mitä he keksivät tehdä. Se on sinun osasi tässä näytelmässä ja sinä tiedät, että siskosi henki riippuu siitä kuinka hyvin osasi esität. He käskivät sinut makuuasentoon lattialle ja tottelit automaattisesti. Mitä nopeammin se on ohi, sen parempi. Anni ei uskaltanut katsoa sinuun.

Odotit ensimmäistä lyöntiä tyynenä. Mutta he eivät lyöneet. Sen sijaan he asettelivat pellavaisen liinan kasvoillesi. Neljä miestä piteli sinua paikoillaan, vaikka et ymmärtänyt miksi. Ikään kuin sinä muka yrittäisit paeta. Ikään kuin sinulla olisi siihen mahdollisuus. Näit sumeasti kankaan läpi vääristyneitä hahmoja, yhden miehistä kumartuneena yllesi. Hänellä oli kädessään jotain kastelukannua muistuttavaa ja se huvitti sinua tahattomasti. Pian sinua ei enää huvittanut.

Leevi: Samaa paskaa, kiitos kysymästä.

On tolla nartulla kyllä komeet tissit!! Tota kun pääsis testaan!!!! Kondomin kanssa tietty, ettei suvakkeja tuu lisää! 😀
240 tykkäystä.

Mari huokaa raskaasti. Miksi kaikki nyrkillä tapettavaa tyyppiä olevat idiootit aina kommentoivat hänen tissejään? ”Tota kun pääsis testaan”, ei jumalauta, ihan kuin olisit joku auto tai jotain. Mutta ei sillä, hänellä on nyt isompiakin huolenaiheita.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun he käyvät tämän keskustelun Leevin kanssa. Neljä sanaa aiheesta onkin enemmän kuin pitkään aikaan. Leevi ei ole vielä koskaan avautunut siitä, mitä hänen kohtaamisissaan todella tapahtuu, mutta mustelmat, lukuisat arvet kehossa ja pelästynyt ilme silmissä puhuvat karua kieltään. Sen verran Mari tiesi, että ne muuttuvat pahemmiksi koko ajan. Hän on nähnyt muutoksen Leevin olemuksessa – tavassa, miten silmät katsovat tyhjyyteen, miten hän käpertyy itseensä.

Mari: Ei toi oo mikään vastaus.

Vain kaksi viikkoa sitten Leevi soitti Marille jälleen aamuyöllä. Niistä puheluista Mari pystyi laskemaan suunnilleen kuinka usein hänellä on kohtaamisia. Nyt Leevi on soittanut hänelle kerran kahdessa viikossa, aina samana yönä, kuin kellon tarkkuudella, aina yhtä humalassa. Sen vuoksi Mari ei koskaan pidä puhelinta äänettömällä ja nukkuu vaatteet päällä. Yleensä ne ovat olleet itkuisia ja ahdistuneita puheluita, sellaisia puheluita, että Mari on saanut selvää sanan sieltä ja toisen täältä, yrittänyt rauhoitella samalla, kun on kiskonut takkia päälleen. Puheluita, joissa Mari erottaa sanat junaan eteen kävelemisestä, tuntee ystävänsä murtuneen mielen kuin painona päällään. Eikä Marilla ole ollut tarjota lääkkeeksi muuta kuin viskipullo ja epävarma läheisyys, yhteiset kyyneleet toisiaan vasten, loputtomat tupakat, tuska, joka ei mene pois. Viime kerralla se ei kuitenkaan mennyt niin.

Leevi: Ei sun tartte musta huolehtia. Kyllä mä pärjään. Kaikki on hyvin.

Viime kerralla, kun vastasit puhelimeen toisella soitolla, et kuullut ensimmäisenä hänen itkuista soperrustaan. Kuulit hänen lataavan aseensa, aseen naksahtavan. Tiesit heti hänen olevan tosissaan. Tiesit sen ennen kuin hän alkoi sopertaa koruttomia anteeksipyyntöjään. Se kaikki iskeytyi tajuntaasi noin sekunnin murto-osassa. Juoksit hänen luokseen sydän kurkussa pelkillä sukilla välittämättä kohta alkavasta ulkonaliikkumiskiellosta ja kaduilla mahdollisesti liikkuvista katupartioista. Sillä kertaa ehdit ajoissa. Sillä kertaa Leevi avasi oven hiukset märkinä ja silmät itkuisina, katkonaisesti hengittäen, kauttaaltaan vapisten kuin jonkun sisäisen kauhun lamaannuttamana, ase toisessa ja melkein tyhjä viskipullo toisessa kädessä. Et tiennyt, mitä oli tapahtunut, etkä kysynyt. Et kyennyt sanomaan sanaakaan, mutta otit aseen pois ja sen jälkeen vain istuitte hiljaa. Pidit häntä lähelläsi. Annoit hänen murtua ja olla siinä.

Sen jälkeen olet kauhu sydämessäsi odottanut sitä hetkeä, kun itkuinen anelusi ja nopea väliintulosi eivät enää riitä. Tiedät, että on vain ajan kysymys, kun hän murtuu lopullisesti ja ampuu oikeasti aivonsa seinään. Tiedät sen sydämessäsi ja tietoisuus siitä sattuu joka kerta yhtä paljon. Joku kerta myöhästyt. Jonakin yönä kuulet puhelimessa korviahuumaavan laukauksen koruttomien hyvästien jälkeen. Sinä et ole koskaan uskaltanut kysyä, mitä tapahtui. Vasta nyt tunnet, että on aika kysyä.

Mari: En mä kysynyt sitä. Ja turha kusettaa, kun tiedän paremmin. Tiedät itekin, ettei sulla ole todellakaan kaikki hyvin, joten lopeta nyt helvetissä toi machoilu.

Mitä on vesikidutus?
122 tykkäystä. Yksi vastaus.

Leevi lukee ensimmäiset lauseet. Häntä alkaa saman tien oksettaa. Leevi tajuaa vain hämärästi lukevansa väärää ketjua, että kaikki se tapahtui jo viime kohtaamisessa, ja uudemmat kommentit näkyisivät vasta, kun hän päivittäisi sivun. Hän ei enää tiedä, mikä kaikki on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan. Kaikki hänen päässään on yhtä sekavaa, sirpaleista massaa, tuskanhuutoja, viskin makua, kuristavaa kauhua.

Pian kasvoillesi alkoi sataa vetää, ensin pieninä pisaroina, mutta pian märkä kangas painautui ihoosi ja sinusta alkoi tuntua, että tukehdut siihen, vettä satoi tulvimalla, kangas tukki hengitystiesi. Aloit yskiä, mutta pakottauduit pysymään rauhallisena. Et sinä voi hukkua. Tiedät sen. Eivät he sinua tapa. Sinun täytyy vain rauhoittua. Hoit sitä itsellesi. Rauhoitu. Suljit silmäsi ja yritit hengittää rauhallisesti, kun vesi tulvi kasvoillesi, suuhun, nenään, silmiin. Rauhoitu. Viisitoistaminuuttia. Se on vain illuusiota. Se ei tapahdu oikeasti. Et sinä huku.

Ai,, että oikein unelma??!!! Vittu mä tolle jätkälle unelmat näytän!! Katotaa mitä toiki suvakkipaska on unelmastaan mieltä siinä vaiheessa jos se pistetään kattoon ku viis neekeriä raiskaa sen aivopesijä-huora-äidin ja/tai lutkasiskon joka reikään niin kauan kun paikat kestää!! Tervetuloo todellisuuteen suvakit!!!!!!! Vittu mä vihaan homoja! Ei ne mitään ihmisiä ole!!!!!!!!
300 tykkäystä.

Mari: Leevi, ootko siellä?

Vettä tuli lisää ja aloit tahtomattasi kakoa. Se on refleksi, sanot itsellesi. Rauhoitu. Yritit laskea sydämenlyöntejäsi, mutta et kyennyt. Et kyennyt ajattelemaan mitään, paniikki valtasi sinut. Kuolemanpelko otti sinut valtaansa, kun tukehtumisen tunne kurkussa syveni. Halusit oksentaa, mutta et pystynyt. Et pystynyt hengittämään, halusit huutaa, mutta et pystynyt. Vesi täytti hengitystiesi, aloit pyristellä vastaan ja kiemurrella. Et halua kuolla. Tiesit, ettei se tapa sinua, mutta et pysty kuuntelemaan järkeäsi. Olit pelkkää puhdasta paniikkia ja elämänhalua. Lopeta. Lopettakaa. Sana takoo aivoissasi ja joudut puremaan kieltäsi, ettet sano sitä, ettet huuda sitä. Ja sitten he lopettavat.
”Voit saada tämän loppumaan”, sinulle sanotaan. ”Sinun täytyy vain lopettaa se. Sinun täytyy vain sanoa jos et halua tätä. Sano se ja lopetamme sen.”

”Syö paskaa”, sähähdit, kun sait puhekykysi takaisin, mutta kuulit, miten heikolta ja värisevältä oma äänesi kuulosti. He nauravat. Kuulet sen naurun nytkin.

No voi vittu miten ruma suvakkihutsu! Kunnon anarkistihuora!!!!!!! Kyl mä vaan toivon et tommoset ihmiset kuolis syöpään, ei mulla muuta!!!!!!!
167 tykkäystä.

Mari sytyttää uuden röökin naurahtaen, tekee melkein mieli vastata, että sitähän hänkin toivoo. Ei kai hän muuten vetäisi röökiä kolmea askia ja joisi sen päälle puolta pulloa viskiä päivässä. Viski polttaa kurkkua. Se maistuu pelolta. Tutusta kodista on tullut hänelle vankila. Siinä on omanlaistaan julmaa ironiaa, että hän edelleen voi elää normaalia elämää kohtaamisten välillä, käydä kaupassa, tehdä satunnaisia pimeitä pätkätöitä, viedä roskat ja mennä ulos kävelylle ennen ulkonaliikkumiskieltoa. Se tietysti tuli paljon halvemmaksi, kun ei tarvinnut vangita jokaista suvakkia erikseen.

Leevi: Joo.

Mari: Leevi, jumalauta puhu mulle. Mitä tapahtu? Jotain samanlaista kun sillon putkassa?

Pitkään aikaan Leevi ei vastannut itkuisiin puhutteluihisi, et tiennyt, miten pahaan kuntoon hänet oli hakattu ja vieläkin tunnet kurkkua kuristavan ahdistuksen, kun vain ajattelet sitä. Ensimmäiseksi kuulit hänen kiroilevan, mistä tiesit kaksi asiaa – hän ainakin oli tajuissaan, mutta hänen täytyi olla pahoin loukkaantunut. Leevi ei ollut niitä ihmisiä, jotka kiroilivat ilman syytä. Sinä sen sijaan manasit poliisit alimpaan helvettiin niin monilla eri sanakäänteillä kuin vain keksit. Muistat, miten sinä pääsit ulos seuraavana aamuna, mutta kun yritit kysyä Leevin kohtalosta, sinun käskettiin pitää turpasi kiinni, ellet halunnut takaisin koppiin. Mitään syytä pidätykselle ei koskaan kerrottu.

Wikipedia kertoo mm. näin:
”Vesikidutus (engl. waterboarding) on hukuttamista jäljittelevä kidutusmenetelmä[1]. Menetelmässä kiinnisidotun kuulusteltavan pään päälle kaadetaan vettä, mikä aiheuttaa hukkumisrefleksin.[2]

Menetelmä on vuosisatoja vanha.[3] Tunne tukehtumisesta johtaa yökkäysrefleksiin ja voimakkaaseen hukkumisen pelkoon. Menetelmä ei aiheuta välttämättä pysyviä ruumiillisia vammoja. Kokeissa CIA:n agentit, joilla tekniikkaa kokeiltiin, kestivät käsittelyä keskimäärin 14 sekuntia.[4)”
Eli aikas hyvältä kuulostaa jos minulta kysyt! 😀
300 tykkäystä.

Jo ennen kuin kasvoillesi satoi taas vettä, tajusit, ettet koskaan tule kestämään. Sen verran ehdit ajatella, ennen kuin vesi tulvi jälleen kasvoillesi, sumensi tajuntasi ja ajantajusi, sai sinut kakomaan henkesi hädässä, sai sinut vapisemaan hallitsemattomasti. Tukehduit kuolematta. Tukehduit hitaasti tuntien jokaisen kakomisesi kuin puukoniskuna kurkussasi. Oksennus polttaa kurkkuasi, mutta et pysty oksentamaan sitä ulos. Silloin ajatus iskee sinuun kirkkaana kuin salama, lamaannuttavana, tuskallisena. He ovat voittaneet. Tiedät, ettet tule kestämään viittätoista minuuttia. He tietävät sen, tiesivät sen jo astuessaan ovestasi sisään. He lopettavat jälleen, koska heillä on varaa siihen. He antavat sinun hengittää, koota itsesi, itkeä, tuntea polttava tunne keuhkoissasi. He tekevät sen koska he voivat.

”Haluatko tämän loppuvan?”

Leevi: Ei. Ei mitään sellasta.

Et tiedä, kuinka kauan aikaa on kulunut. Kauanko kestää, että saat henkesi kulkemaan. Haluat epätoivoisesti nyökätä. Haluat sanoa ne sanat. Haluat niin paljon, että vihaat itseäsi. He ovat murtaneet sinut näin helposti. Kaiken sen jälkeen. Mutta et sano niitä sanoja.

”Mätäne helvetissä”, sanot sen sijaan, itkuisella, murtuneella äänellä. Tunnet, miten hyvältä ilma tuntuu keuhkoissa, suljet silmäsi ja valmistaudut.

He tietävät ja sinä tiedät, ettet kestä enää kauan. He tietävät murtavansa sinut, koska heidät on harjaannutettu siihen. He tuntevat sinut läpikotaisin. He tietävät, ettet kestä viittätoista minuuttia, koska kukaan ei kestä. He huijasivat sinua! Ei ollut koskaan tarkoituskaan, että kestäisit viisitoista minuuttia! He huijasivat sinua ja sinä annoit heidän tehdä niin!

Mari: Vaan? Mitä helvettiä sulle sit tapahtu?

Vitun vassarihuora! Just tommosten vitun maanpettureiden pitäis mennä jakamaan pillua neekereille ja ählämeille ja kaiken maailman karvaranneraiskareille niin jättäisivät nekin perkele kunnon naiset rauhaaaan!!!!!!!!!!!!!
280 tykkäystä.
Leevi ei päässyt ulos viikkoon, ja sait hänet ulos vasta, kun aloit uhkailla kirjoittavasi tästä jutun ylioppilaslehteen, jonka päätoimittaja silloin olit, ja työnsit nauhuria heidän kasvojensa eteen. Se oli tietysti ennen yliopistouudistusta, silloin kun yliopistoissa vielä tehtiin riippumatonta tiedettä eikä yrityksien rahoittamia tutkimuksia, jonka tulokset olivat ennalta määrättyjä. Muistat, miten purskahdit spontaanisti itkuun nähdessäsi Leevin mustelmaiset kasvot, kuivuneen veren hänen hiuksissaan, ontuvan kävelynsä ja katkerat juonteet silmien ympärillä, vieraan hien hajun hänen ihollaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun näit hänet hakattuna, mutta tietysti se ei ollut viimeinen kerta. Hän ei ensin suostunut puhumaan mitään siitä, mitä oli tapahtunut.

Leevi: Ootko nyt ihan varma et haluat tietää?

Leevi ymmärtää vihdoinkin päivittää sivun ja katsoa uusia kommentteja. Ei sillä, että hän oikeasti haluaisi tietää. Tavan vuoksi vain.

Ei kuolema oo niille kyl riittävä tuomio. Kyl tommosta vitun neitiä pitäis,, jo vähän kiduttaa, et oikein saisi tuntee monikulttuurisen unelmansa ilot!!!!!! Sormen kynnet vaan irti yks kerrallaan, sit vois vähän poltinrautaa käytellä!!!!!!!!
308 tykkäystä.

Vesi tulee virtana päällesi, tihkuu suuhusi ja kurkkuusi. Tunnet miten ruumiisi kouristelee hallitsemattomasti, haluat epätoivoisesti vain hengittää mutta kaikki sattuu. Oksennat lopultakin päällesi, mutta se ei tunnu niin helpottavalta kuin luulit sen tuntuvan. Sinä pelkäät tukehtuvasi omaan oksennukseesi, vesi loiskuu yhä kasvoillesi ja haistat oman oksennuksesi, tunnet sen tukahduttavana sappena kurkussasi. He eivät enää pidä taukoja, eivät anna sinun hengittää. Tunnet kuumat kyyneleet poskillasi, raivoisan elämänhalun, kun pyristelet vastaan, haluat huutaa ne sanat. Lopettakaa. Olkaa kiltti. Lopettakaa jo. En kestä enää. Lopettakaa. Päähäsi ei mahdu muuta kuin se yksi sana. Yksi pieni sana. Kielletty sana. Yrität ajatella Annia, mutta et pysty. Et pysty kuin ajattelemaan sen loppumista. Et pysty kuin kirkumaan mielessäsi sitä sanaa.

Vitun vassari-feministi-huoraperse!!!!!! Tommoset naiset vaan oksettaa mua niin paljon! Miks naiset ei osaa enää saatana NAISILTA näyttää!!!!! Mikä se semmonen NAINEN on joka ei mekkoon pukeudu??!! Joku vois pukee tonkin lutkan väkisin burkkaan niin sais maistaa monikulttuurista ihannettaan!!!!! Ja kuva jakoon!!!!! 😀 Osaakohan toi likka edes ruokaa laittaa?!?! XD
120 tykkäystä.

Mari: Mikä vitun kysymys toi nyt oli? Totta helvetissä haluan.

Paitsi, että Mari antaisi mitä tahansa, jos hänen ei tarvitsisi tietää. Hän olisi valmis melkein mihin tahansa, jos voisi ohjata Leevin jollekulle, joka osaisi auttaa, sanoa ne oikeat sanat. Sellaista vaihtoehtoa ei vain ole olemassa ja hän tietää, että selviytyminen on ainoa vaihtoehto. Leevi linkkaa Marille keskustelun ja yhtäkkiä hän toivoo, ettei olisi kysynyt.

Lopulta pakotit Leevin vihdoin ja viimein menemään suihkuun, kun hän oli ryypännyt viikon putkeen eikä ollut tehnyt muuta kuin maannut sohvallaan seinää tuijottaen. Silloin Leevi yritti viiltää valtimonsa auki partaterällä. Ainoastaan ensiapukurssilla opitut haavansidontataidot ja nopea reagointisi pelastivat hänen henkensä. Hän nauroi, kun käskit hänen mennä terapiaan ja hankkia apua – katkeraa, hysteerisen itkuista naurua. Tietysti ymmärsit samalla hetkellä, miten järjetön ehdotus se oli, eihän kenelläkään normaalilla ihmisellä ollut enää varaa edes lääkärin palveluihin, terapiasta nyt puhumattakaan. Yhdyit hänen nauruunsa, nauroitte kuin viimeistä päivää, nauroitte kuolemalle päin naamaa, koska muutakaan ette osanneet. Sen jälkeen takavarikoit kaikki mahdolliset terävät esineet Leevin asunnosta veitsistä purkinavaajiin ja laseihin. Leevi nauroi, kun takavarikoit hänen lyijykynänsä ja sanoi, että hän oli kyllä epätoivoinen, mutta ei nyt sentään noin säälittävä.

Luulit silloin, että tilanne oli paha. Todellisuudessa sinulla ei ollut aavistustakaan, miten pahaksi se vielä menisi.

Mari: Vittu noi ihmiset on sairaita.

Vitun hinttari-pedofiili!!1111 Kyl mun mielestä tommosilta vitun hinttareilta sietäis hakata pesäpallomailalla kaikki luut paskaks!!!!!!1111 Ja ei muuta kun viis neekeriä nussimaan joka reikään, siitähän toi vitun suvakki varmaan nauttis!!!! Jättäis neki perkeleen raiskasrit meidän naiset rauhaan!!!!!!!
309 tykkäystä.

He keskeyttävät hetkeksi kuin tietäen, että olet valmis sanomaan ne sanat. Olet murtunut. Koko kehosi vapisee, puheesi puuroutuu suussasi. Haluat kirkua ne sanat, mutta et pysty. Nyyhkytyksen vavisuttavat kehoasi. Olet epäonnistunut. Et pysty enempään. Toivot pyörtyväsi, ettet sano niitä sanoja. Toivot kuolevasi. Mutta et kuole, etkä pyörry.

”Lopettakaa. Olkaa kiltti. Lopettakaa”, sanot hiljaa, vihaat itseäsi, kun kuulet itsesi sanovan ne sanat. Äänesi puuroutuu omissa korvissasi.

”Anteeksi, en tainnut kuulla. Mitä sanoit?”

Sinulla olisi vielä mahdollisuus sanoa jotain muutakin. Paitsi että tiedät, ettet sano. Tiedät, että he kuulivat kyllä, mitä sanoit. He tietävät murtaneensa sinut. He haluavat vain kuulla sinun huutavan ne sanat. Sinä hengität tiheästi, yrität saada paniikkisi loppumaan, henkesi kulkemaan. Hengitys vinkuu korvissasi.

”Haluatko tämän loppuvan?”

Nyökkäät kiivaasti, ennen kuin tajuat tehneesi niin.

”Lopettakaa. Olkaa kilttejä. Lopettakaa. En kestä enää”, soperrat itkuisena ja sekapäisenä.

”Kuulitte, mitä hän sanoi. Lopettakaa”, mies sanoo ääni voitonriemuisena. Kangas otetaan kasvoiltasi pois, keuhkosi tuntuvat räjähtävän raikkaasta ilmasta. Kasvosi ja hiuksesi ovat märät, ja hetken tunnet pelkkää villiä riemua, että se on ohi.

Sitten tajuat, mitä olet tehnyt. Kohtaat Annin katseen, kun miehet menevät hänen luokseen. Vielä silloinkin, kun he repivät vaatteita Annin päältä, tunnet pelkkää helpotusta siitä, että voit taas hengittää. Ja vihaat itseäsi, koska et vieläkään pysty ajattelemaan muuta kuin ilmaa keuhkoissasi. Olet murtunut kerran ja tiedät murtuvasi toistekin. Ei ole toivoakaan etteikö niin tapahdu. Mikään viinan määrä ei turruta sitä kipua, jota tunnet koko kehossasi. Mikään viinan määrä ei saa tuskaa pois.

Kyllähän sitä ny, jumalauta, jo kerjää jos tolleen, pukeutuu! Kyl tyttöjen,, pitäis pysyy kotona!! Aivopesty varmaan. Jotenkin tuntuu, että jos lutka ei saisikaan, säännöllistä rasismiannostaan, se alkaisi turhautua, ja vajota depressioon. Harmi kun noiden tappamisesta saa saman tuomion kun ihmisten. 😀
210 tykkäystä.

Mari naurahtaa katkerasti. Häntä huvittaa kommentoijan tietämättömyys, eihän ihmisroskien tappamisesta todellisuudessa tuomioita saa. Se naurattaisi, jos ei itkettäisi. Mari häpeää paljastavaa kaula-aukkoaan ja tiukkoja farkkujaan, jotka tuovat esiin liian pitkät jalat ja vartalon kaikki kaaret. Nykyään hän pukeutuu yksinkertaiseen mustaan mekkoon, jonka rinnukseen on ommeltu punavihreä S-kirjain merkiksi siitä, että hän on suvakki.

Mari: Onko sulla selvinnyt eniten tykkäyksiä saanut kommentti?

Leevi ei hetkeen kirjoita mitään. Se tuntuu pahaenteiseltä.

Leevi: Ei vielä. Entä sulle?

Mari linkkaa Leeville raiskauskommentin vastaukseksi. Sillä on 400 tykkääjää, ylivoimainen voittaja. Hän pystyy jo ennakoimaan miten se tulee menemään, näkee jokaisen liikkeensä, kuin se tapahtuisi nyt. Ja samalla sirpaleiset muistikuvat lävistävät jälleen hänen mielensä, hän muistaa valokuvat Leevin pöydällä.

Samana iltana, kun tyhjensitte viskipulloa, löysit Leevin pöydältä valokuvasarjan, joissa poliisit, joiden kasvoja ei näkynyt, availivat sepaluksiaan hänen edessään. Leevi tuijotti suurin, ahdistunein silmin kameraan. Tietysti sinä raivostuit. Muistat, kun hän katsoi säikyin silmin, miten sinä rikoit viskilasin kämmeneesi, ja huusit, että nyt jumalauta nuo kusipäät ovat kuolleita kaikki. Vannoit, että etsit heidät käsiinsä ja leikkaat heidän mulkkunsa irti kirurgiveitsellä. Ravistelit häntä hartioista ja vaadit kertomaan niiden nimet. Muistat, miten peloissaan hän oli tuijottaessaan sinuun. Häpesit itseäsi heti, kun näit kauhunsekaisen ahdistuksen hänen kasvoiltaan. Vannoit silloin hänelle, että pistät ne kusipäät vastuuseen siitä. Et voinut uskoa, että sellaista saattoi tapahtua Suomessa. Teit rikosilmoituksen, mutta juttu tietysti vaiettiin kuoliaaksi, koska todisteita ei muka ollut – ei vaikka kuvat ja video päätyivät epäilyttäville pornosivuille kenen tahansa nähtäväksi.

Kirjoitit siitä jutun, johon kuvasit mustelmia Leevin kasvoilla. Sillä ei ollut mitään vaikutusta. Kukaan ei vain välittänyt, koska te olitte poliisin tiedotuksen mukaan väkivaltaisia anarkisteja, jotka olivat hyökänneet isänmaallisen kulkueen kimppuun. Yleinen mielipide kuului, että hän sai mitä ansaitsi. Ja lopultakaan sinäkään et tehnyt asialle paskan vertaa sen jälkeen. Et etsinyt niitä paskiaisia käsiisi ja he epäilemättä jatkoivat normaalia elämäänsä ikään kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan, paitsi että he saivat hieman palkanlisää julkaisemastaan videosta.

Vittu toivottavasti tommoset suvakkihomot vaan kuolis mahdolliisimman tuskallisesti!!!!!!
240 tykkäystä.

Leevi lukee Marin ketjua, kurkkua kuristaa.

Sitä et odottanut, myönnä pois. Mieleesi ei ole koskaan edes tullut pelätä, että päätyisit joukkoraiskatuksi. Vai oliko se liian vahva sana? Jos kukaan ei nussinut sinua, uhkaillut, tai pitänyt veistä kurkulla, oliko se raiskaus? Et vuotanut verta, tarkoittiko se sitä, että halusit sitä? Ehkä sitä ei voi sanoa raiskaukseksi. Mitä sanaa siitä pitäisi käyttää? Sinulle on opetettu lapsesta asti, että ei tarkoittaa ei ja ilman lupaa ei saa koskea toiseen, eikä kukaan saa koskea sinuun, jos kiellät sen. Mutta sitä et tiedä mitä sitten, jos et koskaan saa sanottua ei. Onko silloin mitään oikeutta puhua raiskauksesta? Et sanonut lopettakaa. Et sanonut, ettet pidä siitä. Annoit sen vain tapahtua itsellesi. Pidit suusi kiinni ja teit, mitä he tahtoivat sinun tekevän. Ehkä heillä on ihan täysi oikeus ajatella, että koska olet homo, olet aina valmis seksiin kenen tahansa miehen kanssa ja haluat sitä jatkuvasti. Jos se ei ole totuus, mitä merkitystä sillä on kenellekään? Mistä lähtien totuuksilla ylipäätään on ollut mitään merkitystä ihmisille? Entä jos vain kerjäsit sitä? Katsoit väärin? Etkö sanonutkin heille, että sitähän he toivoivat, kun he kysyivät, halusitko ottaa heiltä suihin? Provosoit heitä tahallaan! Ehkä heillä oli täysi oikeus ottaa kuvia sinusta alastomana, panna sinua suuhun, tulla kasvoillesi. Pakottaa sinut masturboimaan edessään, kuvata se kaikki videolle.
Oma kätesi tuotti karheaa kipua, et saanut seisomaan ja he kirosivat, että eikö se nyt perkele onnistu, kato siihen perkeleen kameraan, vitun homo! Tähän vitun linssiin, tajuutko? Ei voi olla noin helvetin vaikeaa! Äläkä näytä noin pelästyneeltä! Koita nyt jumalauta tehdä jotain seksikästä! Ei tuo ole seksikästä! Kato siihen vitun kameraan. Oi toki. Katsot, katsot. Seuraa sitä vitun kameraa. Ei se ole vaikeaa. Sinä katsot. Ja sinä hymyilit jähmeää hymyä ja leikit mukana. Opettelit katsomaan kameraan sillä tietyllä tavalla ja nielit kyyneleesi. Imit, kuten olit tottunut imemään, vaikka he työntyivät niin syvälle kurkkuusi, että pelkäsit oksentavasi.

Kyllähän sinä osaat, katohan vaan. Aika monta kullia sinäkin olet imenyt ja kaikki ne ovat samanlaisia. Antaa tulla vaan, saatana. Pane perkele niin rajusti kuin pystyt. Alat nauttia siitä, tunnet hallitsevasi tilannetta ja omaa pelkoasi. Kyllähän tämä tästä, ei tässä mitään hätää ole. He voivat ottaa sinut, miten tahtovat ja sinä pidät siitä, että saat olla heidän leikkikalunsa. Tunnet vapauttavaa voitonriemua. Et ole koskaan ollutkaan ihminen, eikä sinun tarvitse sellaista enää edes teeskennelläkään. Voit vain imeä heidän nautinnokseen, olla heidän otettavanaan. Näyttää, miten paljon tykkäät siitä. Se on sinun osasi, sinun identiteettisi, sinun persoonasi. Mihin sinä enää tarvitset omaa persoonaasi, kun voit olla heidän käyttötavaransa ja objektinsa? Sinun ei enää koskaan tarvitse olla sinä. Jatka nyt vaan sitä imemistä äläkä ajattele mitään. Älä tunne mitään. Etkä sinä toki voikaan tuntea, koska he ovat ottaneet sinusta pois ihmisen, jolla on tahto. Olet heille vain reikä, johon nussia ja se sopii sinulle paremmin kuin hyvin. Kuinka paljon haluatkaan olla vain reikä – loputon tyhjä reikä, jonka sisällä ei ole mitään.

Olet tottunut ajattelemaan, että vain naisille tapahtuu sellaista. Kun se tapahtui sinulle, tunsit vain outoa, alistunutta rauhaa ja lievää mielenkiintoa. Tällaista siis on olla nainen. Tältä siis tuntuu olla otettavana, käytettävänä. Kourittavana. Tästä he kaikki puhuvat. Ja tavallaan olit iloinen, että nyt ainakin tiesit. Mutta siitä tiedosta ei ole mitään apua. Luet Marin ketjusta eniten tykkäyksiä saaneen kommentin, etkä tiedä, mitä sanoa. Tiedät, mitä hän tulee kokemaan, eikä se helpota paskan vertaa. Et tunne minkäänlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, etkä osaa sanoa mitään lohduttavaa, joka tekisi siitä helpompaa. Tunnet vain katkeraa, voimatonta vihaa.

Leevi: En tiedä mitä sanoa.

Mari: Ei kai tohon oikein voi mitään sanoa. Mikä sulla on tilanne?

Leevi ei vastaa. Hän lyö päänsä kerran seinään tahallaan, toivoo että hänen päänsä hajoaisi oikeasti, hajoaisi tuhansiksi sirpaleiksi, kuten hänen ajatuksensa ja muistonsa.